maanantai 9. helmikuuta 2015

Uudet tuulet

Viime päivityksestä on aikaa ja monta asiaa on sen jälkeen tapahtunut. Koiraharrastukset ehti hetken pyöriä, mutta sitten uuden perheenjäsenen tulo koettelikin mun kroppaa ja kaikki hommat meni totaalistoppiin. Melkein 12 viikkoa meni vuodelevossa ja osittain sairaalassakin. Koirat eleli kotikoirina lenkitykset ainoina harrastuksina.
Uuteen kotiinkin muutto viivästyi reilusti ja lopulta joulukuun puolessa välissä asetuttiin uuteen kotiin taloksi. Hyvin molemmat sopeutui uuteen kotiin, kun paljon tietysti jo rakennusaikana täällä oleiltiin. Nyt on tilaa temmeltää ja ens kesänä saadaan sitten valloittaa oma takapiha.

No sitten se uusi tulokas perheeseen saapui 5.1. Koirat oli hieman ihmeissään pojasta, mutta nyt on jo meno rauhoittunut. Minttu varsinkin oli hyvin innokas tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Hyppi ja pomppi jaloissa, kun vauvaa piti sylissä. Chili tapansa mukaan oli suht välinpitämätön alusta asti. Nykyään Minttu on huolissaan, kun vauva itkee kovaa ja osallistuu itse ulvomalla mukana. Nyt kun arki on lähtenyt rullaamaan ja mun kunto kasvanut, ollaan vaunulenkkeilty päivittäin. Tän kuun aikana palataan Mintun kanssa agin pariin, kun saatiin paikka alkeisjatkokurssilta. Hieman voi homma olla alkuun hakusessa, kun mitään ei olla hetkeen tehty.

No sitten Chilin asioihin. Agitreenit ehdittiin juuri syksyllä aloittaa ennen kuin jouduin lepoon. Homma tyssäs sitten siihen. No nyt on sitten Chilillä pullat uunissa ja pentuja odotellaan syntyväksi maaliskuun alussa. Vuoden vaihteessa Chili astutettiin Jamilla (Kagan Mysia Zaglada). Pennut syntyvät Karvahaalarin kenneliin kasvattaja Annin hoiviin. Kovaa vauhtia on jo maha kasvanut. Painoa oli tänään 10,8 kg eli enenmmän kuin edellisen raskauden lopussa. Lähtöpainokin oli n. kilon enemmän kuin ed. kerralla. Toivottavasti ei nyt laihdu imetyksen aikana ihan luurangoksi. Ruokahalu on kova ja muutenkin on jaksellut hyvin. Kuun lopussa viedään Chili sitten tottumaan kasvattajan luona asumiseen ennen synnytystä.

Valokuvien ottaminen on ollut liian pitkään jäähyllä eikä nytkään ole yhtään uutta kuvaa laittaa. Mun tietsikka on sanonut sopimuksensa irti ja kuvien siirtäminen kamerasta ipadille ei oo helppoo. Ehkä sitten kun pentuja tulee saan jotenkin kuvia viriteltyä.

2 kommenttia:

  1. Paljon onnea uudesta tulokkaasta koko perheelle! :)

    VastaaPoista
  2. Oho, teillähän on kaikenlaista hienoa tapahtunut, onnea perheenlisäyksestä! Mukava kuulla, että koirat ovat kotiutuneet ja ottaneet uuden tulokkaan hyvin vastaan. Chilille jaksamista odotukseen! Tsemppiä treeneihin :)

    VastaaPoista