tiistai 31. heinäkuuta 2012

Möllikisat

Viime keskiviikon treenit oli peruttu, joten päätin lähteä harjoittelemaan hommaa takut:ien järjestämiin epävirallisiin agikisoihin. Pienellä kiireellä tultiin paikalle, kun unohdin rokotuskortin kotiin ja se piti vielä käydä hakemassa. Mutta aikaa jäikin hyvin tutustua kisapaikkaan ja katsella kuinka homma toimii. Ekaksi oli pelkkä putki+hyppy -luokka ja sitten möllit ilman keppejä, rengasta ja keinua. Minien rataa katsellessa sai jo hyviä vihjeitä kuinka kannattaa mennä ja opettelin samalla radan kulun. Pientä jännitystä oli ilmassa, mutta ei kuitenkaan niin pahaa kuin olin kuvitellut. Chilin lämmittelyt tein ennen minien alkua ja sitten vielä liikkeelle ennen omaa suoritusta. Rataan ehti hyvin tutustua ja se oli helposti mielessä, kun olin jo aiemmin sen opetellut. Tässä ratapiirros noin suurin piirtein:
Muutama hankala paikka oli putkilla ja sitten 8. ja 9. esteen väli. Putkilla sai olla tarkkana, että menee oikeaan päähän. Pituuden jälkeen otin valssin, että sain koiran vasemmalle puolelle ja siitä eteenpäin hypylle. Meidän mokapaikaksi muodostui 12. putken jälkeinen este. Lähetin putkeen ja jäin odottamaan koiraa 13. hypyn vasempaan puoleen. Näin kun Chili tuli putkesta ulos ja käänsin oman rintamasuuntani menosuuntaan ja oletin, että koira tulee oikean käden puolelle, jota pidin osoittamassa estettä, niin siinä kohtaa koira tulikin vasemman käden puoleen ja kävi puomin sivulla kurkkaamassa etutassuilla, että tännekö piti mennä. Ja eikun uusi pyöritys esteen yli ja loput esteet ongelmitta. Hylätty suoritus saatiin, koska kävi koskemassa väärää estettä, mutta mölleissä hyllyt muutetaan virhepisteiksi eli saatiin 10 virhepistettä ja oltiin sijalla 4 seitsemästä koirakosta. Mutta kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen Chilin suoritukseen. Käyttäytyi kisapaikalla hienosti ja suoritti kaikki esteet ongelmitta vieraalla paikalla. Pieni harmitus oli omasta suorituksesta, kun ei malttanut odottaa koiraa ja tehdä rauhallista ohjaamista. Kai se kisajännitys pisti hieman hätäilemään :). Nyt kun kisa-areenat on korkattu, ei ole niin suurta kynnystä lähteä taas uudelleen yrittämään!

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kesälomailua vol. 2

Toinen kesälomaretki suuntautui rannikkoseudulle. Käytiin kiertämässä Saariston rengastie. Oltiin ensin yö Turussa ja sitten aamusta lähdettiin heti ajamaan. Päivä meni jouhevasti ja ilma oli sopiva. Losseihin päästiin sujuvasti, vain pariin pitempään väliin piti odotella hetken aikaa, mutta ne olikin sitten sopivia ruokataukojen paikkoja. Maisemat oli ihania ja ilma raikas merihenkinen. Muistaakseni kaikkinen meni kuutisen tuntia, kun rengastie oli kierretty. Pidempäänkin olisi saanut aikaa kulumaan, jos olisi pysähdellyt saarilla nähtävyyksiä katselemaan, mutta meillä olikin tarkoitus vain päivän kiertoajelulle. Ja sitten kuvia matkan varrelta.
Yötä oltiin Turun sokos-hotellissa ja saatiin taas koiralle oma pussukka, jossa oli herkkuja ja kakkapusseja.

Aura-joki

Käytiin iltalenkki kävelemässä Aura-joen vartta pitkin

Saariston rengastie alkaa, ensimmäinen ylitys lossilla

Seuraavaa lossia jouduttiin odottamaan hetken

Sää oli ihan mukava, vaikka pilviä oli jonkin verran aamulla

Taas tauon paikka. Tässä odoteltiin pisimpään ja pidettiin ruokatauko.

Ihanan tyyntä

Ja pieni rapsutushetki

Sylissä oli hyvä haistella merituulia

Maisemaa

Oma kurkisteluaukko pienelle koiralle

Viimeinen lossi oli kooltaan selkeästi muita isompi

Lossin yläkannelta oli hyvä katsella maisemia


Saaristosta palattiin takaisin Hämeenlinnaan ja seuraavana aamuna oli lähtö näyttelyyn Forssaan. Pitkästä aikaa oltiin virallisessa näyttelyssä ja tuloksena sama arviointi kuin aiemminkin eli Erittäin Hyvä. Tuomarina oli espanjalainen Rafael Escar Tabuena. Arvostelu oli ihan hyvä, hieman puutetta oli liikkumisessa ja päässä/ilmeessä. Chili on ollut juoksujen jälkeen selkeästi vaisumpi ja se varmasti vaikutti liikkumiseen.

Odotellaan kehään pääsyä


Nätisti oli pöydällä

Yritystä oli, mutta ei tulosta








 

Parempaa liikkuminen on kuitenkin ruohikolla kuin tasamaalla
Ja loppu pönötys
 Kesälomaa on vielä tovi jäljellä. Jotain pientä ohjelmaa vielä keksitään, mutta sitten on paluu arkeen.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kesälomailua

Pakko se oli vaihtaa blogia, kun edellinen ei enää pelittänyt. Harmi, kun nyt vanhat jutut on toisessa paikkaa. Mutta tässä vielä linkki sinne vanhoihin juttuihin.

Kesälomaa aloiteltiin kesäkuun lopussa ja nyt on jo puoliväli mennyt. Ilmat on olleet hieman ankeat viime päivinä, mutta ollaan me saatu auringostakin nauttia. 30.6. käytiin mätsärissä hieman harjoittelemassa näyttelytouhuja, mutta ei sieltä menestystä tullut. Saatiin sininen nauha, eikä sijoitusta. Chili oli kehässä laiskalla tuulella, kun jouduttiin omaa vuoroa odottelemaan jonkin aikaa. No osallistumismaksu meni hyvään tarkoitukseen eli Viipurin Koirien hyväksi. 
Tässä odotellaan näyttelyn alkamista. Takana muutama muukin russeli.

 Sitten suunnattiin nokka kohti mummulaa ja siellä saatiin nauttia kivoista kesäkeleistä. Pihalla touhuttiin koko päivä. Ja siellä oli lääniä, jossa juosta.


Pikku vinkulelu on ihan paras!


5.7. lähdettiin ajelemaan Repoveden kansallispuistoon. Pari päivää telttailtiin ja patikoitiin luonnon helmassa. Iltapäivästä oltiin perillä ja sitten matkaan.
Tästä se lähtee!

Ekan uintireissun jälkeen oli hyvä pyöriskellä neulasissa ja hiekassa

Tässä ihanan tuhkainen tulos
Ja eikun uudestaan järveen pesulle
Lyhyen lenkin jälkeen takaisin leiripaikkaan ja heti uimaan

Uimaan pääsi mukavasti loivalta kalliolta ja vesi oli kirkasta


Chilille riitti uimatouhut, mutta piti tietysti vahtia, ettei kalat vie emäntää

Auringossa lämmittelemässä
Leiri pystyssä

Ja sitten syömään
Illalla oli ihan tyyntä
Seuraavana päivänä retkeiltiin pitkin puistoa. Tässä ollaan Olhavanvuorella

Maisemat oli katsomisen arvoisia

Ja sää loistava

Muutama kiipeilijä oli virittänyt köytensä tuolle kallioseinälle
Näkötorniin kiivettiin katsomaan maisemia vielä korkeammalta

Lääh! Ihan on kuuma

Alhaalla kaislikossa suhisee

Illalla saatiin leiriin koirakavereita. Borderterrieri Sasu
Ja x-rotuinen Bebbe
Seuraavana päivänä tehtiin ketunlenkki ja siihen kuului ylitys lossilla. Käsivoimin hinattiin itsemme toiselle puolelle

Matka jatkui kulotetun puuston läpi

Lopuksi vielä riippusillan ylitys

Pienellä rohkaisulla Chilikin uskalsi ihan itse kipittää sillan yli vaikka korkeutta olikin ja silta heilui

Nyt tarkkana niiden tassujen kanssa!

Ihana oli reissu ja säät aivan mahtavat. Itikoita oli kyllä melkoisen paljon, mutta niistäkin selvittiin tehokkailla myrkyillä. Kotiin ajeltiin Porvoon kautta. Pikaisesti pyörähdettiin joen varrella ja vanhan kaupungin laitamilla. Kaunis kaupunki! Muutaman päivän ajan oli kotona erityisen rauhallinen pieni parsoni kaiken touhun jälkeen. :)