tiistai 28. elokuuta 2012

Erittäin Hyvä ellei täydellinen

Tän vuoden misseilyt on tehty ja sama linja jatkui edelleen eli EH oli arvosana. Päivä oli ihan lupsakka ja Chili esiintyi ihan kivasti. Karva ei ollut kunnossa, mutta se oli jo tiedossa etukäteen. Tuomarina toimi slovenialainen Brigita Kremser ja arvostelu kuului näin:
"Big strong bitch. Correct coat quality, which is little too long. Typical head. Light pigmentation one eye. Very nice topline. Excellent hindangulation. Moves with long steps. Long body."

Kehää ympäri

Sijoitus ei ollut 4. vaikka siinä poseerataankin. Harjoitusta ennen pöydälle menoa.

Chili pääsi karvoistaan heti samana iltana ja loput nypin seuraavana päivänä. Nyt se on taas ihan pelkällä nahkalla, kun aluskarvaakaan ei ole.
Viime viikon treeneissä saatiin tietää, että meidän ryhmänvetäjä ei jatka enää syksyllä treenien pitämistä. Meidän ryhmä siis hajoaa ja nyt ollaan sitten treenipaikkajonossa lokakuun alusta lähtien. Syyskuun ajan on vielä keskiviikkotreenit normaalisti. Siirrytään kylläkin sisätiloihin, kun ulkokentällä ei ole valoja ja illat alkaa oleen aika pimeitä. Joissain möllikisoissa vois taas käydä harjoittelemassa, kunhan sopivat eteen tupsahtaa.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Evo

Käytiin taas hieman retkeilemässä, tällä kertaa Evolla. Yhden yön pikavisiitti tehtiin Koveronjärven rannalle. Sää suosi taas meitä, vaikka uhkaavia pilviä olikin matkalla. Uimaan ei tällä kertaa päästy, kun lammessa oli jotain levää. Onneksi lähellä oli kaivo niin saatiin tiskivettä ja Chilille juotavaa.
Eräkoira valmiina! Nyt nuotio tuleen, että saadaan makkaraa.
Tulet viritettynä, nyt odotellaan hyvää hiillosta.
Pimeän tullen nuotio on kaunista katseltavaa
Pieni retkeilijä sammui nuotion äärelle takin lämpöön.

Seuraavana aamuna oli ihan tyyntä

Poseeraus lammen rannalla




Viime viikolla käytiin myös eläinlääkärissä rokotuksella. Tehostettiin rabies, jos vaikka eksyttäis syksyllä kettuluolille. Chili käyttäytyi hienosti eikä huomannut edes kun pistettiin. Perustarkastuksessa kaikki hyvin. Valeraskaudesta on vielä tissit turvoksissa, mutta muuta kummallista ei sitten ollutkaan. Valeraskauden oireet on ollu aikalailla samanlaiset aina eikä ne siitä oo pahentunut toistaiseksi. Painoa oli kertynyt ellin vaa´an mukaan 9,1 kg, kotona oli 8,9 kg. Nyt taitaa olla aika hyvä lukema, kun korkeuttakin piisaa. Sopusuhtaiselta tuo nyt näyttää. Katsotaan sitten mitä mieltä on tuomari ensi viikolla, kun pyörähdetään näyttelykehässä Tervakoskella. Karva nyt on melko karmeessa kunnossa, mutta minkäs sille enää teet, kun se on jo kasvanut ylipitkäksi eikä enää voi nakuksikaan vetää, mutta näillä mennään. Harjoitus tekee mestarin tai ainakin saa papukaijamerkin ja kymmenen pistettä! :)