tiistai 25. syyskuuta 2012

Hiljaiseloa

Syksy on saapunut ja me ollaan melkein vaan hissuteltu kotosalla. Jotain pientä säpinää oli elokuun näyttelyn jälkeen, kun ryhdyttiin suunnittelemaan syyskuulle keinoluolakokeita, mutta ne kariutu sitten harjoituksiin. Käytiin elokuun viimeisenä päivänä kettuluolilla harjoittelemassa koetta varten, mutta ei ollut ihan vielä riittävästi intoa ja rohkeutta homman loppuun viemiseen. Ahdingosta meni ihan kivasti ja haukkui ketun hyvin hakupesällä. Kettu päästettiin luolassa eteenpäin ja Chili perään. Kettu hakeutui oikean puoleiseen kulmapesään ja Chili jäi reilusti ahdingon taakse kettua haukkumaan. Ja välillä peruutti takaisin haarapesälle ja sieltä taas ahdingon luo. Siirrettiin kettu takapesälle ja houkuteltiin Chili viimeisen ahdingon luo haukkumaan ja lopetettiin harjoitus siihen. Selkeästi sitä ahdistaa ahdingoissa haukkuminen, kun on kooltaan niin iso ja rohkeus ei ihan riitä rämäpäisyyteen ja kunnon vastaiskuihin ketun lähellä. Täytyypi vielä käydä jokunen kerta harjoittelemassa ja katsoo sitten onko siitä virallisiin kokeisiin menijäksi.

Agilityssä meillä on huomenna viimeinen kerta tämän nykyisen ohjaajan kanssa. Treenipaikkaa ollaan jonotettu ja saatiinkin tällä viikolla tietää, että päästään jatkamaan uuden ohjaajan ryhmässä torstaisin lokakuusta alkaen. Mukava saada uuden vetäjän vinkkejä treenaamiseen ja ihan uudenlaisia harjoituksia. Suunnitelmat uusista möllikisoja ei ole nyt toteutunut, kun työt haittaa harrastustoimintaa. Aina on jo jotain muuta menoa tai työvuoro, kun olisi epikset. Niitäkään ei nyt enää oo järjestetty kauhean usein. Täytyy kattoo ehtiikö sitä enää tän vuoden puolella harkkakisailemaan. Mutta pääasia on, että saadaan ees jatkaa treenailuja.