keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Syksyn tullen

Pimeys on laskeutunut ja päivät aina vaan lyhenevät. Kuratassuja saa alvariinsa pestä ja heijastimet täytyy muistaa kaivaa laatikoiden pohjilta. Plaah! Tulis jo lunta ja kivoja pikkupakkaskelejä.

Mintun tassuvaivoista ollaan päästy hiljalleen eroon ja ollaan saatu nauttia kunnolla kahden koiran taloudesta. Voi siis lähteä metsään lenkille molempien kanssa ja päästää koiria vapaaksi viilettämään. Tai muuten vaan lähteä jonnekin ja kulkea ihan vapaasti, miettimättä toisen liikuntarajoitusta. Mielestäni jonkin verran on vielä isomman rasituksen jälkeen jäykkyyttä jalassa, mutta eiköhän sekin hiljalleen siitä helpota. Kuviakaan ei juuri ole tullut otettua, kun ei erityisesti olla mitään puuhailtu ja kelitkin ovat olleet surkeat. No yhtenä aurinkoisempana päivänä jaksoin sitten ottaa kameran mukaan metsää ja muutama otos tässä (kyllä oli taas vaikea saada säätöjä kohilleen, lähes kaikki kuvat oli epätarkkoja).

Minttu 7,5 kk

"Anna nakki!"

Jipii, nyt mennään!
Aurinkopaikat on syksyisin vähissä

Lenkin uuvuttamat
Minttu on nyt kokonaan kanssa raakaruoalla ja hyvin on sujunut. Paino on asettunut mukavalle tasolle 7 kg paikkeille ja kroppakin alkaa sutjakoitumaan, kun voidaan taas liikkua enemmän. Chilillä taas paino on päässyt hieman liian korkealle ja nyt tarvisi vähän laihduttaa. 9 kiloa olis Chilille aika sopiva lukema ja nyt se on 9,6 kg. Saa nähä kuinka vielä turvottaa, jos tulee valeraskaus. Eilen koirat sai syksyisen matokuurinsa.

Ens viikko olis sitten mulla syyslomaa ja aletaan pakkailemaan tavaroita sillä muutetaan kuun vaihteessa. Koirat joutuu tottumaan kerrostaloelämään hetkeksi aikaa ennenkuin päästään muuttamaan omakotitaloon. Saa nähä kuinka stressissä koirat on maisemanvaihdoksesta. Oon miettinyt, että hommaisko sen feromonihaihduttimen ja kokeilis sitä uudessa asunnossa. Vois samalla testata onko sillä vaikutusta uuden vuoden ilotulituspaukkupelkoon.

2 kommenttia:

  1. Oletteko löytäneet sellaisen metsän, missä ei koko ajan tule muita koiria vastaan? :) Mun täytyisi taas ryhditäytyä noiden metsälenkkien kanssa, harmi vaan, kun pitäisi aina auto startata, enkä osaa metsissä likkua, ellei ole sitten ihan pururadan vieressä, jolloin vaarana on ne muut koirat ;)

    Kuvittelin kans, että koirat ei totu kerrostaloelämään, kun asuttiin kans yhdessä vaiheessa 3kk, ennen kun päästiin tähän kotiin, mutta ei ne olleet kyllä millänsäkään. Tietty portaikossa ja hississä piti ottaa tiukemmat pelisäännöt, kun ihmisiä ja koiria tuli vastaan koko ajan, mutta muuten olivat ihan tyytyväisiä siellä missä mekin :) Mahtavaa, että pääsette sitten omakotitaloon, on pihaa, missä juosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tossa Linnainmaan metsässä liikuskellaan ja välillä Kaupissa. Kyllä siellä välillä tulee ihmisiä ja koiria vastaan, mutta Chilin saa helposti haltuun ja Mintun kanssa täytyy vaan kovasti koittaa ennakoida. Sen kanssa on nyt kovasti luoksetuloa harjoiteltu, kun on päästy lenkkeilemään. Nakit on aina taskussa mukana ja Chiliä varten vinkupallo.

      Poista