torstai 13. kesäkuuta 2013

Rokotuksilla

Minttu pääsi tänään käymään ekaa kertaa eläinlääkärissä, kun haettiin ekat rokotukset. Harjoteltiin ensin bussilla matkustamista ja sitten ihmeteltiin vilkkaampaa liikennettä Sammon valtatiellä. Rohkeasti kulki hihnassa ja tarkkaili ympäristöä. Eläinlääkärissä piti kaikki ihmiset tervehtiä iloisesti ja toisia koiria yritti komentamalla saada leikkimään. Jouduttiin hetken odottelemaan omaa vuoroa, niin ehti siinä sylissä ottaa pienet nokosetkin. Piikitys ei tuntunut missään ja muutenkin kaikki kunnossa. Painoa oli 3,8 kg. Takasin tullessa odoteltiin bussia pysäkillä ja siihen tyttönen rauhoittui vilkkaan tien varteen nukkumaan juuri ennen bussin tuloa. Hyvillä hermoilla on luotu. On tainnut isältään periä muutaman rauhallisuusgeenin.

Viime viikonloppuna kävästiin taas pentupiirissä ja kyllä se siellä taas edelliskertaa rohkeammin uskalsi mennä. Takaisin tullessa pysähdyttiin koirien uimapaikalle ihmettelemään Näsijärven laineita.

Chili näyttää ensin mallia

Kääk! Uskaltaako tänne mennä?

Hienosti polskutti muutaman vedon

ja sitten äkkiä takaisin rantaa.

Tässä vertailuna kuvat Chilistä ja Mintusta 12 viikon iässä. Muutama päivä tais olla ikäeroa. Chili näyttää pitkä raajaisemmalta jo tuossa iässä, joten pidetään peukkuja, että tyttärestä ei tule ihan niin suurta isona.

Chili 12 viikkoa

Minttu 12 viikkoa
Chilin kanssa aloteltiin pari viikkoa sitten agitreenit ja kovasti oli intopiukeena, kun paikalle päästiin. Aika kivasti meillä sujui ja heti päästiin kunnon rataa tekemään. Kepit oli ekalla kertaa hieman epävarmat, mutta tokalla kertaa muistui jo mieleen, että kuinka ne kuuluu mennä. Tänään jatketaan harjoituksia.

2 kommenttia:

  1. Voi että, kun Minttu on pieni! Täytyisi taas parsonlenkki järjestää, niin näkisi pikkuisen ihan livenä :) Ja voi, mitkä rauhallisuusgeenit, tykkään. Mukavia treenejä Chilin kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se vielä pieni, mutta kovaa vauhtia kasvaa! Ei mee kuin muutama kuukausi ja sitten se on jo melkein aikuisen kokoinen. Pentuaika menee tosi nopeesti ohi. Parsonlenkkejä ei ookaan vähään aikaan ollut. Oon niitä vähän kyttäillyt, että pääsis tutustuttamaan Minttua toisiin koiriin ja uusiin maisemiin. :)

      Poista