tiistai 21. toukokuuta 2013

Viikon tohinoita

Arkista touhuilua on ollut. Ollaan harjoiteltu ulko-ovista kulkemista, istu- ja tänne- käskyjä. Lisäksi yksinoloharjoituksia vaihtelevasti. Pientä vinkumista ja haukahtelua on ollut, kun ihan yksin on jäänyt, mutta pääsääntöisesti nukkuu kiltisti.
Viikonloppua vietettiin mummulassa. Käytiin sillä reissulla tapaamassa myös koirakavereita. Chili heitti talviturkin ja Minttukin sai kokea ensi kerran uimisen ihmeitä. Hienosti pisti räpylät pyörimään, kun vähän laskettiin veteen. 

Lentävä pieni peto
 
Joka päivä painitaan monta kertaa.

Ai miten niin olisin trimmausta vailla? No nypitään sitten kun saadaan vähän lihaa luitten ympärille.

Viikonloppuna treffattiin Väinö-parson. Väinö on 2 kk Minttua vanhempi.

Koppakuoriainen aiheutti tarkkaa seurantaa.

Ja sitten me myös painittiin.

Minttu piti sinnikkäästi puolensa.

Okei, mä antaudun.

Mahottoman Vinha Väinö

Kaikkien touhujen jälkeen maistui uni makealta.

1 kommentti:

  1. Suloisia painikuvia ja aivan ihana tämä kuukahtanut vauva selällään :)

    VastaaPoista