perjantai 12. lokakuuta 2012

Agijuttuja

Viikko sitten torstaina alkoi talvikauden treenit. Uusi ohjaaja ja paikanvaihto toi hieman lisäjännitystä treeneihin. Paikka oli entuudestaan tuttu halli ja ohjaajaankin tutustuttiin kesällä muutamana kertana. Mentiin paria eri radan pätkää, että ohjaaja pääsi vähän kärryille missä vaiheessa kukin on. Ryhmässä on kokkeri ja tolleri tällä erää, pari muuta aloittaa hieman myöhemmin. Chilillä ei oikein ollut keskittymistä treenien alussa vaan olisi vaan halunnut haistella ja tutkailla paikkoja. Tokalla radalla oli sitten jo paremmin mukana. kotiläksyksi saatiin miettiä tavoitteita talvikaudelle. Meille tuli seuraavia mieleen: varmat kontaktit, keinun suorittaminen sujuvasti ja rohkeudella, keppien sujuvuus, yleinen estevarmuus ja erilaisten ohjaustekniikoiden harjoittelu.
Eilen aloitettiin sitten alusta koko homma eli haetaan estevarmuutta eri esteille. Käsittelyssä oli A-este ja siihen liittyvä kontakti. A oli littanana maassa ja siitä piti vain mennä yli ja targetin avulla ottaa kontakti 2on2off -tyylillä. Chili kyllä melko hyvin pysähtyy targetille, mutta ei malta jäädä paikalle odottamaan lupaa jatkaa matkaa. Täytyis vissiin ottaa hieman kotiharjoittelua, jollain keinolla. Ihan hyvä palata takaisin näihin perusjuttuihin eikä aina vaan mennä ratoja puolihuolimattomasti.

Lopuksi maininta Nemon, Lunan ja Nugan blogissa olevasta arvonnasta. Siellä olis agitreeneihin sopivaa tarviketta tarjolla!

2 kommenttia:

  1. Agilityopettajan vaihtuminen on aika ajoin varmaan hyvä juttu, tulee uutta näkökulmaa ja uudenlaisia harjoituksia. Tsemppiä treeneihin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan hyvä juttu tää oli. Se meidän edellinen ohjaaja oli vielä melko kokematon, koska oltiin sen ensimmäinen alkeisryhmä ja nyt sitten saadaan konkarin opastusta.

      Poista