maanantai 1. huhtikuuta 2013

Karvan vajaa 2 viikkoa

Käytiin tänään ekaa kertaa paapottamassa pentuja. Voi niitä pieniä palluroita. Yhdellä oli jo molemmat silmät auki ja muutamalla toinen hieman raollaan. Kovaa mönkimistä oli jo eteenpäin ja muutamia haparoivia askelia otettiin. Pigmentit nenään ja huuliin oli jo muodostumassa. Hyvin olivat kaikki painoa saaneet ja pari oikein pullukkaakin joukossa :)
Chili oli ilahtunut meidän vierailusta ja kiltisti antoi pentuja katsella. Eipä se niistä ole kovin tarkka ollutkaan. Hoitelee vain välttämättömimmät äidin tehtävät eli imettämisen ja pissattamisen. Siivoushommat ei oikein jaksa kiinnostaa, mutta ketä nyt kiinnostais! ;) Kovasti on Chilin paino jo pudonnut ja kylkiluut pilkottelee nahkan alta. Muutenkaan sillä ei kauheesti ylimääräistä ollut ennen raskautta. Kyllä on imetys rankkaa puuhaa. No otetaan sitten massakausi, kun saadaan tyttö kotiin. :) Ja sitten takas pentuihin...

Ryhmä kasassa

Nälkä iski kynsien leikkauksen jälkeen

Maha täynnä on hyvä olla!

Pallopää

Sikeässä unessa

Lähekkäin on lämmin

 
Tyttö 1

Poika 2

Poika 3

Tyttö 4
Poika 5
Tyttö 6
Unta riittää
Parin viikon päästä on toinen ääni kellossa, kun menee pentuja katsomaan. Terroristien alut on päässeet valloilleen ja tutkailevat ne maailmaa uteliain elkein! :)

4 kommenttia:

  1. Voi että, näitä ihania pentukuvia näkyy nyt yhdessä jos toisessakin blogissa ♥ Onnittelut Chilille hienosta katraasta ja voimia äityiteen ;-)

    VastaaPoista
  2. Ui ui, kun se on suloisia! <3 Etenkin tyttö 4 on niin hellyyttävä tuossa kämmenellä nukkumassa.

    VastaaPoista