sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Vikat treenit..

..ainakin toivottavasti tältä erää oli torstaina. Hyppelöitiin rataa, jossa oli kontakteja. Radalla oli hyppy-Aeste-kepit-hyppy-keinu-puomi-hyppy-keinu-puomi-kepit-Aeste-hyppy. Kontaktit on sillä mallilla, että aika kivasti pysähtyy 2on2off -asentoon kii-käskyllä. Puomilla saattaa jäädä hieman ylemmäs niin, että ei tuo etutassuja maahan. Treeneissä odotan, että korjaa asennon oikeaan paikkaan ja sitten jatketaan tule-käskyllä. Puomin kanssa oli syksyllä hieman arastelua (heijastelua keinusta), mutta nyt juoksee reippaasti koko matkan. A on aika valmista kauraa. Joskus kyllä pomppaa ekan loikan aika korkealle. Täytyy olla jatkossa tarkkana, että ei kovassa vauhdissa ylitä kontaktia. No keinua ollaan treeneissä menty hiljalleen niin, että iso pöytä on ollut alla, joilloin keinahdus on jäänyt pienemmäksi ja koitettu saada koira rohkeammin tulemaan laudalla hieman pidemmälle. Edistystä on tapahtunut. Ja nyt radalla otettiin keinu kokonaisuudessaan ja aika mukavasti tuli alas asti parikin kertaa eikä kauheata jännitystä ollut ilmassa. Kepit sujuu molemmin puolin ohjaten ja melko mukavasti hakee oikeaan lähtöväliin. Välillä kun ei jaksaisi keskittyä, poistuu jo tokavikasta välistä. Varsinkin jos itse lähtee tekemään liikaa sivuliikettä pois kepeiltä. Periaatteessa oltais kisavalmiita, mutta hiukan tarvis ehkä möllikisoja käydä ensin starttaamassa, että päästäis vieraissa paikoissa testaamaan homman toimivuutta. Ja vauhti ei myöskään ole vielä päätä huimaavaa, että kisoissa pärjäis. Mutta nyt tulee pakollinen tauko agihommiin, kun toivottavasti masussa kasvaa pieniä pastoreita.

Raskauden merkkejä ei koiruudesta ole oikeastaan näkynyt ollenkaan (viikkoja takana reilu kolme). Siksi tässä nyt ens perjantaihin saakka jännäillään, että onko siellä edes mitään... Nisät ja tissit on hiukan turvoksissa, mutta niin on ollut aikaisempien juoksujenkin jälkeen. Pahoinvointia ei ole ollut, ruoka maistuu. Lenkillä menee reippaana. Kotona nukkuu ja on rauhassa, mutta niin on normaalistikin. Että ota siitä nyt sitten selvää! :) Ruokaa olen kuitenkin hiljalleen muuttanut nappulan suuntaan, kun koen sen helpoimmaksi raskaus/imetysajan ruoaksi. Raakaruokia jatketaan sitten taas pentujen jälkeen.

2 kommenttia:

  1. Ei tainnut Lunallakaan olla mitään oireita vielä noin alussa, sitten myöhemmin se maha vasta alkoi näkymään ja pientä ruokahaluttomuutta oli, mutta kaikki söi silti kupistaan:) Meillä kans syötettiin pentunappulaa Lunalle, jotta sai varmasti kaikki tarvitsemansa. Tsemppiä odotukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perjantaina saadaan sitten varmistus, kun käydään ultrassa. Täällä on peukut myös pystyssä!

      Poista