tiistai 1. tammikuuta 2013

Uuden vuoden koetukset

Hengissä selvittiin, mutta kyllä se hieman koville otti! Chilille on siis tullut tän vuoden aikana paukkuarkuutta. Se alko kesällä jonkun kovan ukkosen yhteydessä. Ravasi silloin rauhattomana ja läähätti raskaasti ja koitti tulla sänkyyn. Muutama muukin ukkonen kärsittiin rauhattomuudesta, mutta onneksi muuhun arkielämään ei ole tullut vaikutuksia. Joskus lenkillä on saattanut kuulua yksittäinen 'pyssyn pamaus', josta seurauksena häntä on laskenut ja on tullut kiire kotiin. Jonkin ajan kuluttua on kuitenkin rauhoittunut.
No tämä vuoden vaihde alkoi aatonaattona, kun olin iltalenkillä. Puolessa välissä matkaa joku ampui raketin melko läheltä meitä ja siitähän Chili pisti 4-vedon päälle ja kauheella kiireellä olisi pitänyt kotiin päästä. Matkalla pamahteli sitten vielä neljä muuta rakettia eli  Chili puoli tikahduksissa ja kovasti läähättäen mentiin kotiin ja kotona kesti vielä parisen tuntia ennenkuin rauhoittui kunnolla. Yön nukkui hyvin ja aamulla oli oma itsensä ja kävi reippaasti pikkulenkillä. Päivällä käytiin 16 maissa vielä nopea pissatuslenkki ja sen jälkeen sisään ja kaikki verhot kiinni ja telkkari pauhaamaan. Alku illan oli säikympi ja kulki jaloissa ja hieman läähätteli, mutta illan myötä rauhoittui ja nukkuikin jaloissa ainakin joitakin pätkiä. Mutta tärkeintä oli, että ei koko aikaa ravannut ees ja taas vaan pysytteli meitä lähellä. Kovimmat pamahtelut puolen yön aikaan aiheutti sitten taas vähän levottomuutta, mutta niistäkin selvittiin. Apuna mulla oli kongiin laitettua maksamakkaraa, jota malttoi nuolla muutamaankin otteeseen pahimman pamahtelun aikana ja nakkeja tarjottiin pamahduksien yhteydessä, jos oli rauhassa. Yhden jälkeen uskaltauduttiin pihalle pissalle. Muutama pamaus vielä kuului ja aiheutti pientä paniikkia, mutta malttoi kuitenkin käydä pissalla. Yö meni taas rauhassa ja aamulla oli ihana oma itsensä. Kokonaisuudessaan meni oletettua paremmin, kun aatonaaton perusteella kuvittelin että tulee ihan katastrofi. Koira pysyi toimintakykyisenä eikä totaalipaniikkia tullut, söi ja joi sekä pissasi. Häntä oli kyllä koko illan alhaalla tai koipien välissä.
Vuotta 2013 lähdetään nyt tallaamaan ja toivotaan, että se tuo pennun tuoksuisia tuulia ja mukavia harrastushetkiä! Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Yhtään rakettia en tänä uutena vuonna nähnyt, mutta tässä otos viime vuodelta.

3 kommenttia:

  1. Kurjaa, että Chili pelkää pauketta, mutta onneksi tosiaan suht vähällä läähätyksellä selvisitte! Oletteko ajatelleet niitä rauhoittavia tuoksuja tms. kotiin? Kaverin keeshoundille haettiin tänä vuonna sellaista ja otti kuulemma lunkisti pamahtelut. Pennuntuoksuista uutta vuotta teille <3 Koska Chilillä saattaisi alkaa seuraavat juoksut? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan ens vuodeks harkita, jos tommesena pysyy tai pahenee. Juoksut saattaa alkaa hetkenä minä hyvänsä!

      Poista
  2. Saralla oli pentuna haihdutin eroahdistukseen, joka loppui muutaman kuukauden käytön jälkeen (tietysti oli ovikoulutusta ym muutakin) Panta ollut uutena vuotena käytössä ja olen ollut erittäin tyytyväinen molempiin! Sara ei pelkää paukkuja mutta en ole halunnut ottaa riskiä, että alkaisi pelkäämäänkään.

    VastaaPoista