sunnuntai 22. joulukuuta 2013


  Toivotetaan kaikille rauhallista joulun aikaa ja paljon koiramaisia kujeita vuodelle 2014!


    

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Muutto

Kohta ollaan asusteltu viikko uudessa kodissa. Koirat on suht mukavasti suhtautuneet uuteen paikkaan. Pientä tuhahtelua ja murinaa välillä rappukäytävän äänille, mutta eiköhän siihenkin totuta pikkuhiljaa. Paha sitten sanoa, minkälaista mökää ne täällä pitää työpäivän aikana. Kai sen kohta naapureilta kuulee. Jonkin verran kuuluu toisista asunnoista haukkumista myös meidän asuntoon, joten ei olla ainuita koiraihmisiä. Nyt täytyy vielä opetella uudet hyvät lenkkireitit ja paikat. Kauppi on tässä lähin metsäalue, jossa koiria voi pitää vapaana. Sinne kun lähtee, niin se on aina 1,5-2 h lenkki, joten enemmän tulee varmaan tehtyä hihnalenkkejä nyt talven aikana. Koirapuisto on ihan lähellä, joten siellä vois pyörähtää välillä.

Tässä koirat makkarissa omissa peteissään kaupin lenkin jälkeen.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Syksyn tullen

Pimeys on laskeutunut ja päivät aina vaan lyhenevät. Kuratassuja saa alvariinsa pestä ja heijastimet täytyy muistaa kaivaa laatikoiden pohjilta. Plaah! Tulis jo lunta ja kivoja pikkupakkaskelejä.

Mintun tassuvaivoista ollaan päästy hiljalleen eroon ja ollaan saatu nauttia kunnolla kahden koiran taloudesta. Voi siis lähteä metsään lenkille molempien kanssa ja päästää koiria vapaaksi viilettämään. Tai muuten vaan lähteä jonnekin ja kulkea ihan vapaasti, miettimättä toisen liikuntarajoitusta. Mielestäni jonkin verran on vielä isomman rasituksen jälkeen jäykkyyttä jalassa, mutta eiköhän sekin hiljalleen siitä helpota. Kuviakaan ei juuri ole tullut otettua, kun ei erityisesti olla mitään puuhailtu ja kelitkin ovat olleet surkeat. No yhtenä aurinkoisempana päivänä jaksoin sitten ottaa kameran mukaan metsää ja muutama otos tässä (kyllä oli taas vaikea saada säätöjä kohilleen, lähes kaikki kuvat oli epätarkkoja).

Minttu 7,5 kk

"Anna nakki!"

Jipii, nyt mennään!
Aurinkopaikat on syksyisin vähissä

Lenkin uuvuttamat
Minttu on nyt kokonaan kanssa raakaruoalla ja hyvin on sujunut. Paino on asettunut mukavalle tasolle 7 kg paikkeille ja kroppakin alkaa sutjakoitumaan, kun voidaan taas liikkua enemmän. Chilillä taas paino on päässyt hieman liian korkealle ja nyt tarvisi vähän laihduttaa. 9 kiloa olis Chilille aika sopiva lukema ja nyt se on 9,6 kg. Saa nähä kuinka vielä turvottaa, jos tulee valeraskaus. Eilen koirat sai syksyisen matokuurinsa.

Ens viikko olis sitten mulla syyslomaa ja aletaan pakkailemaan tavaroita sillä muutetaan kuun vaihteessa. Koirat joutuu tottumaan kerrostaloelämään hetkeksi aikaa ennenkuin päästään muuttamaan omakotitaloon. Saa nähä kuinka stressissä koirat on maisemanvaihdoksesta. Oon miettinyt, että hommaisko sen feromonihaihduttimen ja kokeilis sitä uudessa asunnossa. Vois samalla testata onko sillä vaikutusta uuden vuoden ilotulituspaukkupelkoon.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Vauvoja?

Ainakin niiden tekemistä on kovasti harjoiteltu ;) Molemmilla on siis juoksut ja aikamoisia hormonihyrriä ovat.

Isompi edellä

ja pienempi perässä tai toisinpäin ja mistäpäin vaan
Pari viikkoa vielä ja sitten helpottaa tää härdelli. Sitten odotellaan valeraskausajan masennuksia... Ihanaa, kun on tyttöjä talo täynnä! :) Onneks niitä vauvoja ei pääse edes vahingossa syntymään, vaikka kuinka yrittäisivät!

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Erkkari

Aloitetaan ensin Mintun tassuvaivoista eli käytiin ortopedillä näyttämässä tällä kertaa oikeaa jalkaa, kun ontuminen siis vain jatkui. Otettiin uudet kuvat ja sieltä löytyi keskimmäisestä varpaasta nivelsidevamma ja ranteen kasvupinnassa oli myös jotain rosoisuutta. Molemmat vammat oli jo paranemaan päin, mutta laitettiin tassu kuitenkin pakettiin, että sai rauhassa parantua loppuun saakka.

Tossukka
Hienosti antoi töppösen olla jalassa viikon verran ja nyt ollaan vajaa viikko oltu ilman pakettia eikä ainakaan toistaiseksi onnu. Lepoa jatketaan vielä ensi viikon keskiviikkoon ja sitten hiljalleen lenkitystä.

Tänään sitten päästiin kuin päästiinkin erkkariin, kun tassu oli sen verran hyvä. Minttu esiintyi hienosti pikkupentujen luokassa ja sijoittui siinä kolmannelle sijalle 12 koirasta. Olin oikein tyytyväinen päivän suoritukseen. Ihanaa, jos minulla nyt olisi kunnon näyttelykoira, jolla olis oikeesti mahdollisuuksia pärjätäkin. :) Tuomarina oli Kimmo Mustonen ja arvostelu kuului seuraavasti:

"Erinomainen tyyppi. Hyvä koko ja mittasuhteet. Erittäin kaunisilmeinen, hyvä pää. Hyvät silmät ja korvat. erinomainen kaula ja selkälinja. Hieman ylöskiinnittynyt häntä, joka kaartuu liiaksi selälle varsinkin liikkeessä. Riittävät kulmaukset. Rintakehä helposti mitattavissa. Erinomainen nahka ja karvanlaatu. Liikkuu hieman lyhyellä askeleella ja ahtaasti takaa. Miellyttävä luonne ja esiintyminen."

Kotona otettiin pari kuvaa palkintojen kanssa

Pikkupennut 3.sija

Tästä on hyvä jatkaa sitten junnuluokkaan. Toivottavasti tuo liikkuminen hieman paranee, kun päästään lenkkeilemään ja lihakset kehittyy.
Tän viikon tapahtumiin kuuluu myös Mintun juoksujen alkaminen. Chilihän aloitti parisen viikkoa sitten ja Minttu viikon perässä. Nyt se on sitten jo ihan iso tyttö, vaikka ihan pentu vielä onkin. No toivottavasti tää ois merkki siitä, että kasvut olis nyt kasvettu. Mittailin säkää ja sain n. 33-34 cm eli aika ihanteessa oltais.


Kippurahäntä

maanantai 23. syyskuuta 2013

Mitäs kaikkea...

...sitä onkaan tapahtunut edellisen päivityksen jälkeen?
No Mintun kanssa ainakin saatiin pentukurssi päätökseen. Hienosti jaksoi tyttö viimeisillä kerroilla keskittyä tekemiseen muiden koirien häiritessä vieressä. Tietenkään ei mitään pitkäkestoisia juttuja voi vielä tehdä. Mitään uutta ja ihmeellistä ei varsinaisesti opeteltu vaan perusasioita vieraassa paikassa ja toisten koirien häiriössä. Istu, maahan, seiso, luoksetulo, paikallaolo, ohittaminen, luopuminen, luoksepäästävyys oli tuntien aiheina. Vikalla kerralla oli sitten tehtävärata, jossa suoritettiin näitä juttuja. Oltiin kolmansia meidän ryhmästä. :)
Aiemmat Mintun jalkavaivat ovat edelleen jatkuneet. Nyt vaan vuorossa on oikea jalka. Eli ontuu jalkaa varsinkin levon jälkeen, jos on edeltävästi ollut rasitusta ja nyt oikeastaan vähän muutenkin koko ajan. Vasemman jalan vaivat ei nyt selkeästi näy. Ollaan nyt sitten parisen kuukautta kitkuteltu ilman kunnon lenkkejä ja vältetty kovaa rasitusta. Aiemmilla elli käynneillä ei siis ole mitään löytynyt ja mennään taas ensi viikolla uudestaan jalkoja näyttämään ja tällä kertaa suoraan ortopedille. Voi kun tulis nyt joku selvyys näihin vaivoihin! Tuntuu, et koko pentuaika on mennyt ihan hukkaan kotona nysvätessä.

Chilin kanssa käytiin pyörähtämässä Kaupissa ryhmänäyttelyssä ja siellä oli australialainen täti, joka tiukasti arvosteli ja tuloksena H (eli huono ;) niinkuin sanoin kehästä poistuessani). Luulenpa, että Chilin näyttelyura oli nyt tässä. Jätetään misseilyt muille ja keskitytään muihin aktiviteetteihin.

Riviin muodostu
  
Näin sitä pönötetään ja kerjätään nakkeja

Loppuarvostelussa
 
Ennen näyttelyä käytin Chilin fysioterapeutilla tarkistettavana ja hierottavana. Hyvältä näytti kropan liikkeet ja vain selässä hieman jumia, joka tuli paremmaksi hieronnan lopulla. Ei siis tarvetta pikaiseen uusintakäyntiin vaan voi hieman harrastusten mukaan käydä silloin tällöin.
Agitreenit jatkuvat torstaisin edelleen ja ensi viikon jälkeen siirrytään sisähalliin. Vauhtia on menossa mukana välillä ihan kivasti ja Chilille on tullut rohkeutta ja varmuutta mennä esteille. Irtoaminen on välillä ongelma ja siitä johtuen takaaleikkaukset. Parsonien agimestikset olis marraskuussa, täytyy ihan vakavissaan harkita sinne osallistumista. Olis hyvää harjoitusta virallisia kisoja varten.

Minttu on nyt täyttänyt 6 kk ja ihastuttava neiti siitä on tullut. Aika pentumainen on edelleen. Kroppa ei ole tietysti päässyt kehittymään ihan niin hyvin, kun liikuntaa on jouduttu rajoittamaan. Painoa on nyt 6,8 kg ja säkä on selkeästi matalampi kuin Chilillä.





Chili aloitti juoksut vihdosta viimein sunnuntaina ja tärppipäivät osuu sopivasti erkkariin. Voipi olla, että jäädään koko sakki paitsi siitä tapahtumasta, jos tuo Mintun jalka ei tee ihme parantumista. Saa nähdä myös, että aloittaako Minttu ekat juoksut äitinsä perässä. Chilin ekat juoksut oli siinä 7 kk iässä. Ai niin noista hampaista vielä mainintaa eli kaikki hampaat ovat asettuneet omille paikoilleen ja purenta on kunnossa. :) Jotain hyvää edes!

tiistai 13. elokuuta 2013

Kuulumisia

Tänään käytiin poistattamassa Mintulta toinen yläkulmuri, joka ei heilutteluista huolimatta suostunut irtoamaan. Pitkä olikin juuri vielä ikenen sisällä eli ei ihmekään, että ei ollut tipahtanut. Nyt on sitten jännäys, että saadaanko purenta kohdilleen, kun alakulmurit on hieman liian sisällä. Samalla Mintun etujalka kuvattiin. Ontumista, jäykkyyttä on edelleen ollut siis, mutta ei sieltä murtumaa ainakaan löytynyt. Ortopedi katsoo vielä kuvia ja sanoo niistä mielipiteensä.

Omassa kopissa ihan vielä pökkyrällä

Äiti valvoo vieressä

Eikö se nyt voisi sieltä jo herätä
Aikalailla erilaisesti nukutukset vaikuttaa, kun muistelin Chiliä, joka makas ihan raatona pari tuntia kieli roikkuen ulkona kotiin tultua ja Minttu oli jo heräämökopissa tikkana istumassa. Toki oli vielä pökkyräinen, mutta tolkuissaan. Pissallakin kävi pihalla jo reilun tunnin jälkeen kotiin tulosta ja askel oli aika vakaa.

Viikonloppuna käväistiin kasvattajan luona ja treffattiin Mintun siskoa Islaa. Tarkoitus olisi järkätä syksymmälle treffejä muidenkin sisarusten kanssa.

Erimarin Isla (vajaa 5 kk)

Isla ja Minttu

Kyllä oli kiva tavata ja kuumahan siinä tuli

Erimarin Isadora (vajaa 5 kk)

Treffeillä mukana muitakin sukulaisia. Kuvassa 3 polvea.

Minttu, Lotta-mummu ja Chili-äiti

Mintun kanssa ollaan aloitettu pentukurssi, jossa perusjutuilla ollaan aloiteltu. Istu, maahan ja seiso olivat ekat teemat. Sitten luoksetuloa ja kertailua edellisiin. Ja viime kerralla kontaktin ottamista katsomalla ja luopumista. Paikallaoloa olisi sitten seuraavalla kerralla. Minttu on aika nopea oppimaan, mutta keskittyminenhän ei vielä kestä pitkää varsinkin häiriötekijöiden joukossa.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Repoveden seikkailijat

Päätettiin tehdä pieni kesälomareissu samoihin maisemiin kuin viime vuonna. Repoveden kansallispuistosta löydettiin ihanalta paikalta leiripaikka ja kauniita maisemia. Mintun kanssa ei vielä pitkiä matkoja viitsi tehdä, joten tämä oli sijainniltaan ehdottoman hyvä. Viikonloppu harrasteltiin siis telttaelämää.

Leiripaikka on niemen kärjessä

Maja pystyssä
Ympäristöön tutustumista

Uimapaikan tsekkaus
Ja eikun uimaan

Minttukin vähän kahlaili ja "pakotettuna" hieman uikin

Miss Hienohelma hoitaa äidin kuivauksen
Uimisen jälkeen iski väsy
Chili pääsi vähän pidemmälle kiertelemään ja maisemia ihailemaan

Kalliokiipeilijöiden lähtöpaikka

Rentoa menoa

Päivänokostelijat
Päiväretki

Riippusillan ylitys edessä

Vauhdilla vaan niin ei tipu

Piti käydä viilentymässä jännittävän suorituksen jälkeen
 
Minne vie pienet tassunjäljet....uusiin seikkailuihin tietty!

Retken päätöspaikka

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Tassuvaivainen ja harvahammas Minttu

Kesäloma on pyörähtänyt käyntiin. Sen kunniaksi käytiin maanantaina Mintun kanssa eläinlääkärissä näyttämässä tassua. Se on ajoittain ontunut sitä jalkaa tai ollut liikkeelle lähtiessä jäykkä ja taivutettaessa varvasta alaspäin on vinkaissut. Päällepäin ei näy edelleenkään mitään. No on se tässä parin viikon aikana ehkä mennyt parempaan suuntaan, mutta silti käytiin näyttämässä. Kuvia ei otettu, kun ei ole tuon pahemmin vaivannut. Saatiin sitten vain kipulääkekuuri ja ohjeet seurailla liikkumista. Ollaan nyt sitten annettu Mintun vapaasti touhuta mettässä ja painia Chilin kanssa. Olikin jo hieman tylsää tässä parisen viikkoa, kun ollaan koitettu riekkumisia rajoittaa :)

Minttu 4,5 kk

Metsässä jälleen vapaana
"Hei paparazzi, häivy sieltä!"

Tuli tuosta kuvasta mieleen, että Minttu alkaa olemaan aikalailla sisäsiisti. Tulee hienosti pyytämään ulos, kun on hätä. Toki käytetään edelleen ahkerasti ulkona muutenkin, mutta esim. öisin ei enää tee tarpeitaan ja päivälläkin pystyy pidättämään useamman tunnin. Kokonaista työpäivää ei vielä ole pystynyt olemaan pissaamatta. Katsotaan kuinka se sitten sujuu kesäloman jälkeen.

Kun koitettiin rauhoittaa pahimpia riekkumisia, niin täytyi kehitellä jotain muita aktiviteetteja. Nakkien piilotusta ja nappuloita lelun sisään ja eikun hommiin.



Äiti seuraa tarkkana vierestä, että kuinka se homma sujuu ja josko sieltä sattuisi jokunen nappula lentämään hänellekin

Mintun hampaita alkoi ropisemaan muutama päivä tehosterokotteiden jälkeen. Yläetuhampaista on vaihtunut 4 ja alhaalta on irronnut 2 ja loputkin heiluu uhkaavasti. Alakulmurit alkaa hiljalleen painamaan yläikeniin, että ne toivottavasti lähtee pian tai sitten joudutaan niitä poistattamaan. Painin tiimellyksessä huomaa, että taas sieltä on hammas irronnut, kun Chilin turkissa on veriviiruja :)


Mintun kanssa aloitellaan tokon pentukurssi elokuun alusta lähtien 10 kertaa. Mukava päästä toisten koirien häiriöön tekemään juttuja. Hieman olen ollut itse laiskempi Mintun kanssa kotona opettamaan temppuja ja tottelevaisuutta, kun vertaa Chilin kanssa pentuna touhuiluun. Mutta ehtiihän tuon kanssa vielä. Kurssilta saa varmasti virettä itsellekin takaisin.